Sauna


Konttorin sauna on siellä missä asiakkaatkin. Ehta ravintolasauna n. 12 henkilölle. Pyyhkeet ja pesuaineet sisältyvät vuokraan. Kun ravintolan takaosan kabinetti otetaan käyttöön, miellyttävän epämuodolliset kokoustilat järjestyvätkin jo lähes kolmellekymmenelle.

Saunakamarin varustukseen kuuluu myös täysi juomakaappi, josta teemme kulutuksen mukaan laskun illan päätteeksi.

Otathan huomioon, että sauna on anniskelualuetta, joten omien saunajuomien nauttiminen on kielletty!
Lisäämme 200 euroa laskulle, mikäli sellaista havaitsemme.

Varaa sauna

Hinnasto

Päiväsauna klo 12-17:00 160€
Saunailta klo 18-23:30 SU-TO 220€ ja PE-LA 330€
Sauna + kabinetti 450€ ( ei pe-la, ei erikoistapahtumien aikaan eikä arkipyhien aattona. )

Esittely

Tilat

Olutravintola Konttorin ovesta sisään ja baaritiskin kautta ravintolan perälle. Sieltä löytyy ehta ravintolasauna n. 12 henkilölle, huippusijainnilla keskellä kaupunkia. Saunakamarissa on yksi pukeutumistila oleskelutilan yhteydessä, ei siis omia osastoja miehille ja naisille.

Käytössänne on 2 kylmäkaappia, joihin Teille on varattu valmiiksi juotavaa. Kaapit sisältävät mm. olutta, siideriä, lonkeroa ja virvoitusjuomia. Mahdollisuus on myös tilata ravintolan puolelta laajemmasta juomavalikoimasta. Saunalla nautitut juomat (ja ruoat) maksetaan lähdön yhteydessä, yrityksille laskutusmahdollisuus. Saunan siivous sisältyy tilavuokraan.

Saunatilan varustukseen kuuluu hiustenkuivaaja, 32″ TV ja CD-soitin/radio johon voi kytkeä ulkoisen soittimen (esim. kännykän) miniplugilla. Jos saunatiloihin yhdistetään kabinettitilamme, niin tilat riittävät yhteensä n. 30 hengelle ja varustukseen liittyy myös 75″ televisio. HUOM! Kabinettitilaa EI ole mahdollista vuokrata Pe-La iltoina eikä arkipyhien aattoina. Ei myöskään erikoistapahtumien yhteydessä.
Kabinetin kiinnostaessa ota suoraan yhteyttä toimisto(at)konttori.fi tai soita 03-222 5007.

Saunojille on pyyhkeet ja peseytymisaineet talon puolesta. Tilat ovat savuttomat, joten tupakointi on suoritettava asiallisesti pukeutuneena Olutravintola Konttorin tupakointialueella pääoven vieressä.

Otathan huomioon, että saunatilamme on anniskelualuetta, joten omien saunajuomien nauttiminen on kielletty ! Lisäämme 200 euroa laskulle, mikäli sellaista havaitsemme.

Menuvaihtoehdot

Yhteistyökumppaneiden kautta voimme tarjoilla myös kiinteätä evästä saunalle. Tutustu ruokavaihtoehtoihin
ja ota meihin yhteyttä puhelimitse 03 222 5007 tai sähköpostilla toimisto@konttori.fi

Menu Siipiweikot

Hot Chicken Wings

  • 10 kpl 11.00€
  • 16 kpl 14.50€
  • 20 kpl 17.00€
  • 30 kpl 25.00€
  • 40 kpl 32.00€
  • 50 kpl 38.00€
  • 60 kpl 44.00€
  • 100 kpl 70.00€

Kastikevaihtoehdot: Mild, Medium, Hot, X-Hot ja XX-Hot
HUOM! Vain yksi kastikevaihtoehto / annoskoko!

Isommista määristä sovitaan erikseen. 100 kpl on määrä joka pystytään kumminkin valmistamaan ilman suurempia vaikeuksia koska tahansa. Erikseen sovittaessa voidaan katsoa myös muita määriä, kuin yllä olevat.

Side-orders

Kierreranskalaiset / Ristikkoperunat 5.00 €

Combo 1 12.00€ (3 x 3)
sis. 3 kpl Jalapeno poppers, 3 kpl Sipulirengasta,
3 kpl Mozzarellatikkuja

Combo 2 19.00€ (3 x 5)
sis. 5 kpl Jalapeno poppers, 5 kpl Sipulirengasta,
5 kpl Mozzarellatikkuja

Combo 3 35.00€ (3 x 10)
sis. 10 kpl Jalapeno poppers, 10 kpl Sipulirengasta,
10 kpl Mozzarellatikkuja

Menu Pepper Catering

Saunailtamenu Pepper Catering
(minimitilaus 10 hengelle – vähintään 48h ennakkoon)


Makkarapannu L, G (18,00/hlö)

Paahdettua perunaa ja Nakki-Hannun raakamakkaroita sekä jallusinappia
Hapankaalia M
Valkosipulileivät L

Kanapata / Lihapata L, G (18,00/hlö)
Paahdetut yrttiperunat G, VEG tai Villiriisi G, VEG
Yrttitarhurin vihersalaatti G, VEG